28.11.2010

Tänään olin erityisen ylpeä pikkupojastani. Ollaan harjoiteltu istu, maahan, kieri, seiso ja tassu -käskyt erikseen ja pidemmän aikaa jo. Tänään sitten kokeilin huvikseni, osaisiko poika mennä ilman apuja maahan. Myös ilman, että lähtee rullaamaan koko huoneen poikki. Heti ensiyrittämällä ei onnistunut, mutta jo toisella tai kolmannella kerralla onnistuttiin. Herra menee nätisti maahan ja odottaa siinä, kunnes saa naminsa.

Viime viikonlopun Osku oli hoidossa, kun itse kävin Ruotsissa pääsykokeissa. Ensin oltiin yksi yö mummilla ja ukilla, kaksi seuraavaa sitten mummolla. Aluksi äijä oli kuulemma ihana suloinen koiranpentu, mutta aika nopeasti se pääsi näyttämään oman luonteensa, johon haukkuminen ja huomion kerjääminen kuuluvat kiinteästi. Lauantaina hain Oskun kyläilemästä ja mentiin Pasilaan julkisilla moikkaamaan kavereita. Oikein supersosiaalinen viikonloppu takana, nyt meitä molempia nukuttaa ja hyvin.

Tässä on muutamia lumikuvia ja joitakin arkistojen helmiä, joita kamerastani löysin.



Taistelua pullon kanssa


Haltialan gööttitreffeiltä





Ensimmäisiä päiviä uudessa kodissa

22.11.2010

Sovittiin gööttifoorumilla treffit Haltialaan klo 14:00, lähdettiin Oskun kanssa matkaan 12:50. Perille päästiin eksymisen kautta klo 14:20. Onneksi sitten löydettiin muut koirat heti ja ukko pääsi leikkimään. Nähtiin myös Oskun siskopuoli Rulla 10viikkoa. Eihän sitä edes muistanut, että äijä on ollut niin pieni karvapallo joskus. Rulla oli aivan ihana. Toki muutkin oli. Osku leikki ja riehui aivan onnessaan ja oltiin n.40min paikan päällä. Lähettiin sitten kotiin päin ja eksyttiin jälleen. Paluumatka kestikin sitten 2,5 tuntia, yhteensä käveltiin 4km, joista ainakin 3km kannoin 7,3 kiloista koiraani ja nyt tuon kyllä tuntee käsissä. Ensi kerralla noudatan reittioppaan ohjeita, enkä kuvittele osaavani aluetta sen takia, että asuin siellä elämäni ensimmäiset 7 vuotta:D

Osku nukkui tyytyvisenä sitten kahdeksaan asti aamulla, oltiin molemmat ihan puhki tuon reissun jälkeen. Kuvia tulee taas perästäpäin, kunhan saan niitä vähän paranneltua.

9.11.2010

Nyt vihdoin niitä kuvia. Näissä Osku on sellaiset 3-4kuukautta vanha.

Vasen etutassu jää jostain syystä aina vinoon :/
Mutta kyllä ne tassut ihan suoraan näyttäisi kasvavan




Ensimmäinen lumisade 11.9.2010

4.11.2010

Tänään meillä on toinen rokotus ja sen jälkeen lähdetään viikonlopuksi vanhempien luokse. Pääsemme kolmeksi päiväksi rannalle lenkkeilemään ja tutustumaan uusiin koiriin. Ainoa suuri ero jollaksella ja ruskeasuolla on, että täällä rusalla on suurin osa koirista alle 4-vuotiaita, kun taas jollaksessa lähes kaikki alkavat lähennellä 10-vuotta.

Harjasin Oskua ensimmäisiä kertoja kunnolla ja nyt meillä onkin pilttipurkillinen pentukarvaa säilössä. Onnistuin myös saamaan muutaman hampaan purkkiin, vähän sen jälkeen, kun olin kasvattajalle sanonut, etten ole koskaan saanut koiriltani hampaita talteen. Great success.

Pakko vielä tässä mainita pojan uusista kujeista. Yksi ilta katselin telkkaria ja havahduin, kun Osku oli ollut liian kauan liian hiljaa..menin makkarista sitten katsomaan mitä se on touhunnut. Vartin saldo: kaksi hajonnutta sukkaa ja yksi puoliksi syöty sukka. Toista puolta tuosta sukasta en koskaan löytänyt, joten nyt odottelen, koska se tulee kakan mukana ulos.Toinen mainitsemisen arvoinen hetki oli, kun annoin jäisen porkkanan palan tuolle. Siitä syntyi hirveä räyhä ja taistelu sekä yksi suht. hyvä videonpätkä. Poika haukku tuolle 0,5cmx0,5cm kokoiselle porkkanakuutiolle, otti sen suuhunsa, räkäisi ulos ja räyhäsi. Välissä se hyppäsi liian korkealle eikä saanut enää tasapainoa takaisin, vaan mätkähti nenälleen lattialle. Tuo on aivan mahtava pieni pentu.

Koitan viikonlopun aikana laittaa kuvia koneelle, jos vaikka saisin sen porkkanavideonkin laitettua tänne.